Paperimekkoja
Lukukauden ensimmäisellä opetuskerralla annoin 9-vuotiaiden 3a-ryhmässäni oppilaille tehtäväksi tehdä itselleen vaatteet valkoisesta käärepaperista. Vaatteiden tekemisessä tarvittiin mielikuvitusta ja spontaania luovuutta. Tehtävän tavoitteena oli tehdä asioita kokeellisesti. Oppilaat saivat kokea luovuuden hauskana happening-tyyppisenä tekemisenä, jonka aikaansaannokset ikuistettaisiin kameralla.
![]() |
Pinjan upea paperipäähine |
Paperivaatteet rakennettiin suoraan oppilaan päälle noin tunnissa. Paperi rapisi ja syntyi helmaa, päähinettä, viittaa. Oppilaat auttoivat toinen toisiaan ideoiden toteuttamisessa.


Tytöt saivat miettiä, miten ja missä haluaisivat tulla kuvatuksi. Millaista olisi olla veistos puistossa? Entäpä metsän tyttö? Miten ja mistä kulmasta asu tulisi parhaiten esiin kuvassa?
Valokuvaaminen tapahtui vuorovaikutteisesti opettajan ja oppilaiden yhteistyönä.
Kun tarkastelimme kuvia yhdessä, tytöt olivat niihin hyvin tyytyväisiä. Kokemus lisäsi rohkeutta ja hienot kuvat itsestä palkitsivat tekijänsä. Saimme hitusen kosketuspintaa voimauttavan valokuvan mahdollisuuksiin.
Opetuksen teema liittyy valtakunnalliseen kuvataidekoulujen liiton juhlateemaan "pukeutuminen ja koristautuminen".
teksti: Johanna Kivioja
kuvataideopettaja
Valkeakosken kuvataidekoulu
kuvat: Johanna Kivioja ja 3a-ryhmän oppilaat