Mediataiteesta

Mitä on mediataide?

Mediataide on kehittynyt Suomessa 1980-luvulta lähtien omaksi taiteenlajikseen perinteisten taiteenlajien joukkoon. Mediataide käyttää ilmaisuvälineenä uutta teknologiaa ja digitaalista mediaa.
Kun puhutaan mediataideteoksista, niillä tarkoitetaan pääsääntöisesti videotaidetta, valokuvataidetta, animaatiotaidetta, erilaisia virtuaalitaideteoksia, pelimuotoisia taideteoksia ja näiden yhdistelmiä.
Mediataiteella tulee olemaan yhä suurempi merkitys tulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa tiede ja taide ovat luovassa vuorovaikutus-suhteessa keskenään.

Suomen mediataiteilijoiden kenttä on järjestäytynyt oman organisaation alle. Suomalaisen mediataiteen asioita ajava järjestö on Muu ry. Suomalaista mediataidetta tukee mm. AVEK, joka on suomalaisen audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus. Joulukuussa 2009 suomeen perustettiin uusi mediataidetta tukeva verkosto -Suomen Mediataideverkosto- joka edistää mediataiteen yhteiskunnallista ja kulttuurista asemaa suomessa.


Suomalaisia mediataiteilijoita kotimaassa ja maailmalla:

Eija-Liisa Ahtilan videoinstallaatio Where is where? - Missä on missä? on esillä
Turussa osana ARS11-näyttelyä. Teos on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa.

Suomalainen mediataide on korkeatasoista ja myös kansianvälisesti erittäin arvostettua. Suomi on ollut tien näyttäjänä mediataiteen saralla ympäri maailmaa. Mediataiteen sisällölliset lähtökohdat ja ilmaisumuodot ovat yhtä monenkirjavat kuin perinteisessäkin taiteessa. Perinteisiin taidemuotoihin verrattuna mediataide on enemmän yhteiskunnallista, yhteiskuntakriittistä ja kantaaottavaa. Mediataidetta tehdään myös perinteisin välinein esim. piirtämällä ja maalaamalla ja yhdistämällä perinteiset tekniikat digitaalisen median tekniikoihin.

Suomalaisia mediataiteen tekijöitä ovat mm. Eija-Liisa Ahtila, joka on kansainvälisesti ehkä tunnetuin suomalainen mediataiteilija. Hän tekee lyhytelokuvamaisia videoinstallaatioita, joiden tarinankerronnassa on aina tietty psykologinen lataus. Teokset on useimmiten installoitu tilaan monikanava-projisointina. Ahtilan videoinstallaatio "Where is where? - Missä on missä?" on mahdollisuus nähdä nyt (15.1.-29.5.2011) Turussa osana ARS11 näyttelyä, teos näytetään nyt ensi kertaa Suomessa.
Toinen tunnettu ja myös kiistelty suomalainen mediataiteilija on Teemu Mäki, joka käyttää teoksissaan videon ja valokuvan lisäksi, piirustuksen ja maalauksen eri tekniikoita. Mäen teokset ovat vahvasti yhteiskuntakriittisiä ja kantaaottavia, ja tämän vuoksi myös paljon huomiota ja keskustelua herättäneitä. Mäki vaikuttaa kuvataiteen professorina Taideteollisessa Korkeakoulussa Helsigissä.
Viime aikoina paljon julkisuutta saanut Ars Fennica 2010 voittaja skotlantilais syntyinen Charles Sandison on myös yksi kansainvälisimpiä suomalaisia mediataiteilijoita, joka heijastaa digitaalisia teoksiaan eri tiloihin ja rakennusten pintoihin niin ulkona kuin sisällä. Usein hänen teoksensa koostuvat digitaalisen median muodostamista vaeltavista sanoista. Sandisonin teokset ovat kuin maalaustaidetta digitaalisessa muodossa, tehtynä pikselisiveltimellä. Charles Sandisonin teos "Kieli maailman peilinä" oli esillä Ars Fennica 2010 näyttelyssä Kiasmassa Helsingissä.

Katsoja kävelee Charles Sandisonin teoksessa "Kieli maailman peilinä"

Charles Sandisonin teoksessa sanat liikkuvat tilassa.

Mediataide Valkeakosken kuvataidekoulussa:

Valkeakosken kuvataidekoulussa mediataiteen tekemiseen on kiinnitetty huomiota vuodesta 2008 lähtien, kun kuvataidekouluun perustettiin uusi työpaja kuvataideopettaja Anja Helmisen aloitteesta. Työpaja on tarkoitettu 13-18-vuotiaille valkeakoskilaisille nuorille. Mediataiteen mahdollisuudet on otettu huomioon myös muissa kuvataidekoulun opetysryhmissä. Kuvien tekemiseen valokuvan, videon ja animaation keinoin tutustutaan jo ennen työpajaikää. Mediataiteen tekemistä sovelletaan myös perusryhmissä, käyttäen sekä perinteistä että digitaalista tekniikkaa.


teksti ja kuvat: Anja Helminen

Mediapeilistä näkyy mediapeli

Valkeakosken kuvataidekoulun mediataiteen työpajan avajaisnäyttely oli esillä Valkeakoski-opiston näyttelyhallissa 2 vuotta sitten, 26.2.-18.3.2009. Näyttelyn nimi oli MEDIAPEILI. Huomasin, että monet lukivat nimen väärin eli MEDIAPELI. Nimestä tuli hauska sanaleikki, vaikka alunperin se ei ollut tarkoitus. Aloin miettimään nimien merkityksiä.

MEDIAPELI- nimi jäi muistiin aikoinaan Paavo Väyrysestä. Muistan miten keskustalainen poliitikko Väyrynen syytti 1990-luvulla mediaa huonosta äänisaaliista. Tämä Paavo Väyrysen tarkoittama "mediapeli" liittyi vuoden 1994 presidentin vaaleihin, joissa Väyrynen oli ehdokkaana ja hävisi Martti Ahtisaarelle ja Elisabet Rehnille. "Mediapelillä" Väyrynen tarkoitti sitä median luomaa negatiivista julkisuutta, jonka vuoksi hän sanoi hävinneensä vaalit. Siitä lähtien mediassa alettiin käyttää uutta sanaa: mediapeli. Media osaa pelata niin negatiivisessa, positiivisessa, viihteellisessä kuin asiallisessakin hengessä. 1990-luvun puolivälissä MTV3-kanavalla esitettiin MEDIAPELI- nimistä ohjelmaa, jota juonsi Peter Nyman, sittemmin suosittua Uutisvuoto-ohjelmaa juontanut Nyman on nykyään MTV3-kanavan uutisankkuri.

Katso videot "Paavo Väyrynen mediapelissä" painamalla linkkiä:
Paavo Väyrynen mediapelissä | Elävä arkisto | yle.fi 


Media muokkaa mielikuviamme asioista ja luo niille uusia merkityksiä, media muovaa mielipiteitämme, rakentaa kuvaa yhteiskunnasta ja näin ollen vaikuttaa maailmankuvamme rakentumiseen. Media tuottaa uutisia ja välittää tietoa myös internetin ja sosiaalisen median kentällä. Ammattimaisten ja virallisten uutiskanavien vierellä kulkee koko joukko harrastelijatoimittajia. Uutisointi ja tiedon jakaminen on avointa ja monille ihmisille myös harrastus, jota kautta voi tutustua samanhenkisiin ja samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin. Tästä esimerkkinä erilaiset blogit, keskustelupalstat ja facebook-ryhmät.

Kuka mediapelissä sitten selviää voittajana maaliin? Se kenellä on trendikkäin blogi? Siisteimmät nettisivut? Mediakriittisimmät mielipiteet? Eniten fb-kavereita? Mediassa monet voivat voittaa luomalla itsestään tiettyä brändiä, joka vahvistaa positiivista mainetta ja imagoa.
Uutisointi ja tieto netissä saavuttaa nopeasti laajan määrän yleisöä ja lukijoita. Uutisointi ja tiedon jakaminen on viihteellistynyt. Netissä julkaistun tiedon välissä ei välttämättä ole päätoimittajaa tai muuta mediaa suodattavaa kriitikkoa, kuin julkaisija itse. Kuka tahansa oikeastaan voi julkaista mitä tahansa. MEDIAPELIN ymmärtämiseen tarvitaan medialukutaitoa ja mediakriittisyyttä.

Valkeakosken kuvataidekoulun oppilaita editoimassa animaatioteosta mediatyöpajassa.

Valkeakosken kuvataidekoulun mediatyöpajoissa yhtenä teemana on mediakriittinen kuvien ja tekstien tarkastelu. Opitaan medialukutaitoa ja kriittisiksi median vastaanottajiksi sekä luomaan itse omia mediasisältöjä: valokuvan, videon ja animaation keinoilla. Valkeakosken kuvataidekoulun mediataiteen työpajan ensimmäinen näyttely oli vuonna 2009 Valkeakoski-opiston näyttelyhallissa. Näyttelyn nimi oli MEDIAPEILI. Nimi viittasi median heijastamaan sanomalehti-, mainos- ja TV-kuvastoon sekä edellä mainittuun yleiseen mediakulttuuriin, jonka vaikutuspiirissä elämme. Näyttelyssä oli esillä 13-15- vuotiaiden oppilaiden teoksia. Aiheet käsittelivät kirjavasti omaa lähiympäristöä, nähtiin kuvia omasta elämästä ja ystävistä; videoissa ja valokuvissa oli kannanottoja mm. Big Brother tv-ohjelmasta, luonnonsuojelusta ja animaatio helmenä nähtiin Muumimurderrr- muovailuvaha-animaatio. Mediapeili-näyttelyssä näkyi nuorten omia tulkintoja aiheista, jotka kääntyivät hyvin myös mediapeliksi.

teksti ja kuva: Anja Helminen
videot: Ylen Elävä Arkisto www.yle.fi/elavaarkisto/

Luova vaivannäkö

Huomaan kunnioittavani entisaikojen ihmisten arjen luovuutta. En tiedä, ehtivätkö he ajatella olevansa luovia, mutta moni arjen pyörittämiseen kuuluva askare kertoo siitä, että luovuus oli osa arkea. Ehkäpä tuon ajan aineellisen niukkuudenkin takia he osasivat kierrättää, luoda vanhasta uutta, ja keksiä eri esineille ja materiaaleille uusia käyttötarkoituksia. Se, että osasi tehdä itse, oli lähes elinehto. Ja itse tehtyä osasi arvostaa ja vaalia.

Nykyisin elämme hirvittävän tavarapaljouden keskellä, ja yhä harvempi esine tai asia kotona on itse tehty.  Lapset tottuvat siihen, että lelut ostetaan kaupasta eivätkä ne kestä kauan. Myöskään kulutustuotteet eivät kestä käytössä, ja tilalle ostetaan aina uusia. Kun lapsi saa uuden kännykän kahdesti vuodessa, hän oppii, että tavaran ei tarvitsekaan kestää.

Jonkin verran tällainen asenne tavaroita kohtaan heijastuu myös nykylapsen omiin luoviin tuotteisiin. On harmillista, että lapset saattavat suhtautua omiin taideteoksiinsa välillä melko välinpitämättömästi: "sen voi heittää roskiin- en mä sillä mitään tee"- Ei se meillä minnekään mahdu, se on ihan surkee! Oman työn ja vaivannäön kunnioittaminen on nykylapsilla jossain määrin hukassa. Toisaalta jokainen lapsi ansaitsisi kokemuksen, että oma käsin tehty tuotos on arvokas, ja että myös aikuinen ymmärtäisi, kuinka paljon aikaa lapsi on käyttänyt jonkun teoksensa valmistamiseen. Kuvataidekoulussa teemme paljon töitä sen kokemuksen eteen, että lapsi voisi iloita tuotoksistaan, ja oppisi arvostamaan niitä.


Luovuus tarvitsee aikaa - luova tekeminen se ei ole suoritus eikä pelkkä viihdyke. Luovuus on osa ihmisenä olemista, ja sen luovuuden hyödyntäminen vaatii nyky-yhteiskunnassa opettelua. Turhan usein nykyajassa vallitsee se käsitys, että kaiken pitää tulla helposti ja nopeasti valmiiksi, ja olla vielä samalla myös viihdyttävääkin. Luovuus on ilo, mutta mikään luova tuote ei valmistu ilman vaivannäköä. Tietoisuus tuosta vaivannäöstä on erittäin palkitsevaa, kun valmista tuotosta ihaillaan.

Kun itse ihailen näitä entisajan ihmisten luovia tuotoksia, on kyse samasta asiasta: kunnioitusta lisää se, kun ymmärtää, kuinka paljon vaivaa asioiden eteen on nähtykään.

Edesmennyt taatani oli erittäin taitava nikkaroimaan kaikenlaista esimerkiksi huonekaluja. Mutta ennen kuin mihinkään nikkarihommiin edes päästiin, piti hankkia puutavara omasta metsästä. Suuren vaikutukseen minuun kuitenkin teki yksinkertainen lause hänen kalenterissaan: olen tänään oikonut nauloja. Minulle se on vertauskuva viitsimisestä ja siitä, kuinka pienet asiat mahdollistavat paljon isompien asioiden synnyn.

teksti:
Johanna Kivioja
kuvataideopettaja
Valkeakosken kuvataidekoulu