maanantai 24. tammikuuta 2011

Mediapeilistä näkyy mediapeli

Valkeakosken kuvataidekoulun mediataiteen työpajan avajaisnäyttely oli esillä Valkeakoski-opiston näyttelyhallissa 2 vuotta sitten, 26.2.-18.3.2009. Näyttelyn nimi oli MEDIAPEILI. Huomasin, että monet lukivat nimen väärin eli MEDIAPELI. Nimestä tuli hauska sanaleikki, vaikka alunperin se ei ollut tarkoitus. Aloin miettimään nimien merkityksiä.

MEDIAPELI- nimi jäi muistiin aikoinaan Paavo Väyrysestä. Muistan miten keskustalainen poliitikko Väyrynen syytti 1990-luvulla mediaa huonosta äänisaaliista. Tämä Paavo Väyrysen tarkoittama "mediapeli" liittyi vuoden 1994 presidentin vaaleihin, joissa Väyrynen oli ehdokkaana ja hävisi Martti Ahtisaarelle ja Elisabet Rehnille. "Mediapelillä" Väyrynen tarkoitti sitä median luomaa negatiivista julkisuutta, jonka vuoksi hän sanoi hävinneensä vaalit. Siitä lähtien mediassa alettiin käyttää uutta sanaa: mediapeli. Media osaa pelata niin negatiivisessa, positiivisessa, viihteellisessä kuin asiallisessakin hengessä. 1990-luvun puolivälissä MTV3-kanavalla esitettiin MEDIAPELI- nimistä ohjelmaa, jota juonsi Peter Nyman, sittemmin suosittua Uutisvuoto-ohjelmaa juontanut Nyman on nykyään MTV3-kanavan uutisankkuri.

Katso videot "Paavo Väyrynen mediapelissä" painamalla linkkiä:
Paavo Väyrynen mediapelissä | Elävä arkisto | yle.fi 


Media muokkaa mielikuviamme asioista ja luo niille uusia merkityksiä, media muovaa mielipiteitämme, rakentaa kuvaa yhteiskunnasta ja näin ollen vaikuttaa maailmankuvamme rakentumiseen. Media tuottaa uutisia ja välittää tietoa myös internetin ja sosiaalisen median kentällä. Ammattimaisten ja virallisten uutiskanavien vierellä kulkee koko joukko harrastelijatoimittajia. Uutisointi ja tiedon jakaminen on avointa ja monille ihmisille myös harrastus, jota kautta voi tutustua samanhenkisiin ja samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin. Tästä esimerkkinä erilaiset blogit, keskustelupalstat ja facebook-ryhmät.

Kuka mediapelissä sitten selviää voittajana maaliin? Se kenellä on trendikkäin blogi? Siisteimmät nettisivut? Mediakriittisimmät mielipiteet? Eniten fb-kavereita? Mediassa monet voivat voittaa luomalla itsestään tiettyä brändiä, joka vahvistaa positiivista mainetta ja imagoa.
Uutisointi ja tieto netissä saavuttaa nopeasti laajan määrän yleisöä ja lukijoita. Uutisointi ja tiedon jakaminen on viihteellistynyt. Netissä julkaistun tiedon välissä ei välttämättä ole päätoimittajaa tai muuta mediaa suodattavaa kriitikkoa, kuin julkaisija itse. Kuka tahansa oikeastaan voi julkaista mitä tahansa. MEDIAPELIN ymmärtämiseen tarvitaan medialukutaitoa ja mediakriittisyyttä.

Valkeakosken kuvataidekoulun oppilaita editoimassa animaatioteosta mediatyöpajassa.

Valkeakosken kuvataidekoulun mediatyöpajoissa yhtenä teemana on mediakriittinen kuvien ja tekstien tarkastelu. Opitaan medialukutaitoa ja kriittisiksi median vastaanottajiksi sekä luomaan itse omia mediasisältöjä: valokuvan, videon ja animaation keinoilla. Valkeakosken kuvataidekoulun mediataiteen työpajan ensimmäinen näyttely oli vuonna 2009 Valkeakoski-opiston näyttelyhallissa. Näyttelyn nimi oli MEDIAPEILI. Nimi viittasi median heijastamaan sanomalehti-, mainos- ja TV-kuvastoon sekä edellä mainittuun yleiseen mediakulttuuriin, jonka vaikutuspiirissä elämme. Näyttelyssä oli esillä 13-15- vuotiaiden oppilaiden teoksia. Aiheet käsittelivät kirjavasti omaa lähiympäristöä, nähtiin kuvia omasta elämästä ja ystävistä; videoissa ja valokuvissa oli kannanottoja mm. Big Brother tv-ohjelmasta, luonnonsuojelusta ja animaatio helmenä nähtiin Muumimurderrr- muovailuvaha-animaatio. Mediapeili-näyttelyssä näkyi nuorten omia tulkintoja aiheista, jotka kääntyivät hyvin myös mediapeliksi.

teksti ja kuva: Anja Helminen
videot: Ylen Elävä Arkisto www.yle.fi/elavaarkisto/

tiistai 18. tammikuuta 2011

Luova vaivannäkö

Huomaan kunnioittavani entisaikojen ihmisten arjen luovuutta. En tiedä, ehtivätkö he ajatella olevansa luovia, mutta moni arjen pyörittämiseen kuuluva askare kertoo siitä, että luovuus oli osa arkea. Ehkäpä tuon ajan aineellisen niukkuudenkin takia he osasivat kierrättää, luoda vanhasta uutta, ja keksiä eri esineille ja materiaaleille uusia käyttötarkoituksia. Se, että osasi tehdä itse, oli lähes elinehto. Ja itse tehtyä osasi arvostaa ja vaalia.

Nykyisin elämme hirvittävän tavarapaljouden keskellä, ja yhä harvempi esine tai asia kotona on itse tehty.  Lapset tottuvat siihen, että lelut ostetaan kaupasta eivätkä ne kestä kauan. Myöskään kulutustuotteet eivät kestä käytössä, ja tilalle ostetaan aina uusia. Kun lapsi saa uuden kännykän kahdesti vuodessa, hän oppii, että tavaran ei tarvitsekaan kestää.

Jonkin verran tällainen asenne tavaroita kohtaan heijastuu myös nykylapsen omiin luoviin tuotteisiin. On harmillista, että lapset saattavat suhtautua omiin taideteoksiinsa välillä melko välinpitämättömästi: "sen voi heittää roskiin- en mä sillä mitään tee"- Ei se meillä minnekään mahdu, se on ihan surkee! Oman työn ja vaivannäön kunnioittaminen on nykylapsilla jossain määrin hukassa. Toisaalta jokainen lapsi ansaitsisi kokemuksen, että oma käsin tehty tuotos on arvokas, ja että myös aikuinen ymmärtäisi, kuinka paljon aikaa lapsi on käyttänyt jonkun teoksensa valmistamiseen. Kuvataidekoulussa teemme paljon töitä sen kokemuksen eteen, että lapsi voisi iloita tuotoksistaan, ja oppisi arvostamaan niitä.


Luovuus tarvitsee aikaa - luova tekeminen se ei ole suoritus eikä pelkkä viihdyke. Luovuus on osa ihmisenä olemista, ja sen luovuuden hyödyntäminen vaatii nyky-yhteiskunnassa opettelua. Turhan usein nykyajassa vallitsee se käsitys, että kaiken pitää tulla helposti ja nopeasti valmiiksi, ja olla vielä samalla myös viihdyttävääkin. Luovuus on ilo, mutta mikään luova tuote ei valmistu ilman vaivannäköä. Tietoisuus tuosta vaivannäöstä on erittäin palkitsevaa, kun valmista tuotosta ihaillaan.

Kun itse ihailen näitä entisajan ihmisten luovia tuotoksia, on kyse samasta asiasta: kunnioitusta lisää se, kun ymmärtää, kuinka paljon vaivaa asioiden eteen on nähtykään.

Edesmennyt taatani oli erittäin taitava nikkaroimaan kaikenlaista esimerkiksi huonekaluja. Mutta ennen kuin mihinkään nikkarihommiin edes päästiin, piti hankkia puutavara omasta metsästä. Suuren vaikutukseen minuun kuitenkin teki yksinkertainen lause hänen kalenterissaan: olen tänään oikonut nauloja. Minulle se on vertauskuva viitsimisestä ja siitä, kuinka pienet asiat mahdollistavat paljon isompien asioiden synnyn.

teksti:
Johanna Kivioja
kuvataideopettaja
Valkeakosken kuvataidekoulu

torstai 9. joulukuuta 2010

Kuvataide kasvattaa

Löysin facebookista "Art IS education"-sivuston ja painoin tykkää. Art IS education- todellakin.
Taide kasvattaa, opettaa ja "kouluttaa".

Kulttuurissamme, joka on mitä suurimmissa määrin visuaalinen, kuvataiteen yksi monista merkityksistä on olla viestintämuoto, vuorovaikutusta ihmisten välillä.
Kuvataide aktivoi näkemään, kyseenalaistamaan, ihmettelemään ja tutkimaan  erilaisia ilmiöitä, ja tämähän on oppimisen lähtökohta. Kuvan tekeminen on suuri mahdollisuus ilmaista tekijän omia ajatuksia, mielikuvitusta, mielipiteitä, tunteita ja kiinnostuksenkohteita. Ymmärrys taiteellisesta prosessista opettaa myös vastaanottamaan kuvailmaisua.


Kuvataidekoulussa oppilaat työskentelevät ryhmissä, jossa he näkevät samalla  toisten lasten ja nuorten tuotoksia ja luovia prosesseja. He oppivat toisiltaan, kuinka samaankin tehtävänantoon löytyy erilaisia lähestymistapoja ja ratkaisuja.
Taiteellisessa työskentelyssä on monia sisältöjä: keksimistä ja havaintojen tekemistä, tutkimista, kokeilua, tekemisen iloa - puurtamista unohtamatta. Ongelmanratkaisua tarvitaan monella tasolla ja prosessiin sisältyy erilaisten tunteiden ja ajatusten jakamista, uusien ovien avautumista. Minäkuva ja käsitys siitä, mitä osaa, vahvistuvat.

Taiteen avulla ihminen oppii tuntemaan ihmistä itseään -tiedostamaan, mitä on olla "human being".

Monien vaikuttavien taidelöytöjen ansioista meillä on paljon tietoa ihmisen ja ihmiskunnan historiasta. Erilaiset taideteokset historian varrelta kertovat omaa kieltään ihmisen taidoista, osaamisesta, arjesta, arvoista, uskomuksista, mieltymyksistä ja kaikesta siitä, mitä ihminen on elämästään ja kulttuuristaan kuvannut taiteen keinoin.
Kuinka köyhäksi tietomme ihmisen historiasta jäisikään ilman kuvataiteen tuntemusta.
30 000 vuotta vanha kalkkikiviveistos kertoo, kuinka ihminen jo tuolloin loi ympärilleen taide-esineitä. Arkkitehtuuri esittelee ihmisen pitkäjänteisiä taidonnäytteitä tuhansien vuosien varrelta. Maalaustaiteen historiaa tutkimalla eteemme avautuu mitä suurimpia historian tiedon aarteita pikkutarkoista pukukuvista ekspressiiviseen tunnekuvaukseen. Nykytaide taas haastaa ajattelemaan tämän ajan ja tulevaisuuden ilmiöitä.

Taiteen merkityksen ja taidekäsityksen pohtiminen on usein taidekasvatuksen paikka. Monesti odotamme, että taide vastaa esteettisiin ja ilmaisullisiin tarpeisiimme - mihin se monta kertaa vahvasti vastaakin antamalla voimauttavia kokemuksia. Mutta taiteen tehtävänä on myös opettaa asioita yhteiskunnastamme ja kulttuuristamme. Aina ne ilmiöt, joita esimerkiksi nykytaide nostaa esiin, eivät ole pelkästään kauniita tai viihdyttäviä.
Taiteilija voi puuttua taiteen keinoin esimerkiksi  yhteiskunnassa vaikuttaviin epäkohtiin ja käsitellä teoksissaan  vaikkapa ihmisten yksinäisyyttä, ahdistusta, luonnon saastumista, epäoikeudenmukaisuutta, eriarvoisuutta jne. Tämä on yksi taiteen tehtävä:  herätellä  ihmisiä ajattelemaan.


Kuvataidekoulussa lapsia ja nuoria rohkaistaan itseilmaisuun: tuomaan rohkeasti esiin omia näkemyksiään.
Kuvataidekoulussa tarjotaan monipuolisesti välineitä ja tekniikoita, joiden avulla itseilmaisua saa kokeilla ja toteuttaa. On hienoa huomata, kun lapsi löytää omia ratkaisuja ja saa vahvistusta omille ajatuksilleen. Opettajan ohjauksessa hän onnistuu toteuttamaan teknisesti omia ideoitaan.


Lapsi tai nuori, joka saa eväitä ja valmiuksia omaan taiteelliseen tekemiseen, saa valmiuksia myös visuaalisen kulttuurin keskellä olemiseen. Hän oppii visuaalista kieltä ja viestintää ja kiinnittyy luontevasti omaan kulttuuriimme. Hän myös kenties uskaltaa rohkeasti luottaa itseensä ja taitoihinsa myöhemminkin elämässään.
Mistä kasvavatkaan uudet arkkitehdit, kuvataiteilijat, maisemansuunnittelijat, muotisuunnitteiljat, elokuvantekijät, muotoilijat, graafiset suunnittelijat jne jne, elleivät visuaalisen kulttuurin keskeltä. 

Meidän aikuisten on hyvä muistaa, että nykyajan lapset ja nuoret luovat tulevaisuuden visuaalista kulttuuria jo nyt, ja on hyvin paljon heistä kiinni, mitä he pitävät kuvallisesta kulttuuristamme säilyttämisen arvoisena ja mitä uutta he siihen tuovat. Nuorten oma taide ja heidän luomansa kulttuuri opettavat meitä aikuisia ymmärtämään, miten lapset ja nuoret kokevat ympärillä olevan maailman, mitkä asiat heistä ovat tärkeitä, millainen on heidän kuvallinen maailmansa, ja mitä he haluavat kuvillaan kertoa.

Taidekasvatus ei ole koskaan yksisuuntaista, vaan vuorovaikutusta eri ikäisten ja eri ajassa ja kulttuureissa  elävien ja eläneiden ihmisten välillä. Art is education. 

teksti:
Johanna Kivioja
kuvataideopettaja
Valkeakosken kuvataidekoulu



.